Psykologiset defenssimekanismit

Tunnekeskeinen coping

Alamme puhua tai ajatella muita asioita ja ongelmia, jotta meitä itseämme haastavat ja ehkä pelottavat aiheet jäisivät taka-alalle. Käytämme vääriä yhtäläisyyksiä, tartumme vähäpätöisiin seikkoihin, ”ammumme viestintuojan” tai emme vastata kysymyksiin lainkaan. Käytämme termejä mielivaltaisesti ja normalisoimme vääryyksiä.

Lue lisää: Tunnekeskeinen coping

Kognitiivinen dissonanssi

Epämiellyttävä tunne syntyy silloin, kun aiemmat uskomukset ja oletukset joutuvat ristiriitaan uuden tiedon kanssa. Tätä epämukavuutta ja mahdollista kasvojen menetystä voi lievittää monin tavoin. Ihminen voi vältellä uutta tietoa, kieltäytyä uskomasta siihen tai selittää sen pois. Esimerkki: vakuutellaan itselle ja muille, että kantaväestön tekemät rikokset vain jäävät useammin piiloon kuin vertailukohteena olevan ryhmän rikokset.

Epämiellyttävästä tunteesta voi päästä eroon myös sivuuttamalla ristiriidan kokonaan tai sovittelemalla ristiriitaiset näkemykset näennäisesti yhteensopiviksi. Esimerkki: feministi ei hyväksy naisten alistamista, mutta tiettyjen ryhmien tyttöjen ja naisten pakotettu pukeutuminen ja rasismi selitetään pois viittaamalla oletuksiin siitä, miten huonosti kantaväestön esi-isät kohtelivat naisiaan. Kukaan ei kuitenkaan ole vastuussa esi-isiensä synneistä. Tällaista kognitiivisen dissonanssin käsittelyä kutsutaan vahvistusharhaksi.

Lue lisää: Kognitiivinen dissonanssi, video

Intersektionalismi

Ideologiat voivat olla vaarallisia. Yksi harhaanjohtavimmista on intersektionalismi. Se suuntaa huomionsa yksilön ja kansainvälisten ihmisoikeuksien sijaan ryhmäidentiteetteihin. Se puolustaa minkä tahansa vähemmistön ryhmäidentiteettiä. Myös niiden vähemmistöjen identiteettiä joissa yleinen moraalikäsitys määritellään ryhmän miespuolisten toimesta ja joissa tyttöjä ja naisia aivopestään ja hunnutetaan järjestelmällisesti. Samaan aikaan intersektionalismi tuomitsee herkästi vastaavanlaisen alistamisen enemmistön kohdalla. Tällainen ideologia ohittaa liberaalismin perustavan dilemman suvaita suvaitsemattomat.

Intersektionaalinen ideologia on kehitetty länsimaissa, ja käytännössä se ei puolusta länsimaalaisia heidän ollessaan vähemmistönä joissakin osissa maailmaa. Tämä perustuu yksinkertaiseen ajatukseen, että länsimaalaiset ovat ja ovat aina olleet valta-asemassa maailmassa. Jos kivittäminen olisi sallittua länsimaissa, intersektionalistit eivät istuisi täällä tänään.

Tabu joka syö Eurooppaa

Naisilla, jotka noudattavat länsimaista moraalikäsitystä, on yhä enemmän valinnanvaraa ja kiinnostavia miesvaihtoehtoja sekä hetkellisiin nautintoihin että oman elämän jatkumiseen jälkikasvun kautta. Tämä johtuu siitä, että miesten määrä on länsimaissa kasvanut pakolais- ja työperäisen maahanmuuton seurauksena. Lisäksi tiettyjen ryhmien miesten keskuudesta ylläpidetty rinnakkainen moraalikäsitys vääristää seurustelumarkkinoita länsimaalaistaustaisten naisten ja näiden ryhmien miesten eduksi. Ja jos maailmanuskonto käytännössä sallii tällaiset miesten erivapaudet, niin tähän uskontoryhmään kuuluva mies ei niistä helpolla vapaaehtoisesti luovu.

Asetelma ei lähtökohtaisesti kohota ainakaan länsimaalaista moraalikäsitystä seuraavien poikien ja miesten itseluottamusta. Naisiin vetoaa biologisesti, vaistonvaraisesti ja alitajuntaisesti juuri miehinen itseluottamus, jopa välillinen välinpitämättömyys, joka taas on evoluution saatossa viestinyt miehen itsemääräämisoikeudesta sekä valmiudesta selvitä vaaroista ja suojella jälkeläisiään. Monet pojat harrastavatkin huonolla menestyksellä kuulttuurista omimista apinoimalla fyysisesti vahvempien ryhmien poikia.

Tällä sivustolla mainitun tutkimuksen mukaan asetelma ei myöskään miellytä tiettyjen ryhmien tyttöjä ja naisia, sillä länsimaista moraalikäsitystä seuraavat tytöt ja naiset muodostavat suhteita näiden ryhmien miespuolisiin.

Ihmisinä olemme pohjimmiltamme seksuaalisia olentoja, jotka pyrkivät sekä hetkellisiin nautintoihin että oman elämän jatkumiseen jälkikasvun kautta. On luonnollista, että vieraat kulttuurit ja ihmiset herättävät kiinnostusta. Tämän sivuston käsittelemä aihe, joka koskee rinnakkaisen moraalikäsityksen alla elävien tyttöjen ja naisten ”kunniaa ja mainetta”, voi ”kiihottaa” länsimaisen moraalikäsityksen piirissä eläviä naisia ja miehiä eri tavalla. Tämä liittyy osaltaan siihen, että sukupuolten välinen kiinnostus ja pariutuminen ovat molemminpuolisia ilmiöitä.

Yhteiskunnissa, joissa se on sallittua, naiset osallistuvat pariutumiseen aktiivisesti ja heillä on vapaus valita kumppaninsa omien mieltymystensä perusteella. Sukupuolten välinen kilpailu huomiosta on molemminpuolista siellä, missä se on sallittua. Länsimaalaistaustaiset naiset näkyvät ja poseeraavat muun muassa erilaisilla verkkosivuilla vähintään yhtä usein kuin miehet. Erityisesti eroottisilla verkkosivuilla länsimaalaistaustaisilla naisilla on selkeä yliedustus.

Naisten seksuaaliset fantasiat ovat tutkitusti paljon villimpiä kuin mitä usein annetaan ymmärtää. Kyllä, myös vaimollasi, siskollasi ja tyttärelläsi on tällaisia fantasioita, jotka odottavat vain toteutumistaan.